Luku 9: Salaisuuksia seinien sisällä

Lordi Alexander seisoskeli yhden makuuhuoneensa ikkunan luona. Hänen huoneensa sijaitsi linnan korkeimmassa tornissa, joten hänellä oli melko hyvät näkymät osalle kaupunkia. Taivaankullan kaupungin satama oli tärkein mielenkiinnon kohde, jonka hän näki ikkunastaan. Itse asiassa, juuri tuolla hetkellä hän tarkkaili satamaa. Sen nykyisen tilan näkeminen sai hänet hieman surulliseksi. Päivä oli loppumassa ja viimeiset auringonsäteet saivat meriveden kiiltämään lämpimissä väreissä, mikä oli varsin kaunis näky. Mutta lähes liian täynnä oleva satama näytti sotkuiselta ja laivat vaikuttivat loistonsa menettäneiltä koska ne eivät pystyneet toteuttamaan tarkoitustaan; oli kuin niiden sielu olisi imetty pois niistä. Nyt ne vain odottivat, purjeet alhaalla, kaivaten merituulen puhaltavan niihin vielä kerran. Eikä kukaan tiennyt milloin tuo tapahtuisi.

Lordi näki enimmäkseen Yönväkeä liikkuvan laitureilla, mikä ei ollut lainkaan yllättävää, koska he olivat vallanneet kaupungin. Yhdessä paikkaa hän pystyi tarkkailemaan kiistaa ihmisen, mahdollisesti yhden viimeaikaisen laivan kapteenin, ja joidenkin Yönväen edustajien välillä. Mies vaikutti kehonkielestä päätellen todella vihaiselta, kun taas petomiehet pysyivät lujina, kuten heillä oli yleensä tapana olla. Alexander oli todistanut tällaisia tapauksia jo liian monta kertaa ja tiesi etukäteen, kuinka tämä konflikti päättyisi. Yönväki voitti aina. Aina. Ja aivan kuten hän oli ennustanut, kapteeni poistui äkäisesti laiturilta. Hän oli nyt jumissa täällä kuten niin monet muutkin, ja jos hän ei suostuisi noudattamaan Yönväen käskyjä, hänen aluksensa tuhottaisiin. Tänään oli jo ollut yksi tapaus, jossa petomiehet olivat vieneet aluksen pois satamasta ja sitten sytyttäneet sen tuleen. Onneksi kyydissä ei ollut ollut ihmisiä, mutta se oli tuhonnut muutaman henkilön toimeentulon.

Laivat saivat tulla sisään, mutta ei ulos. Vain Yönväen omat alukset saattoivat tulla ja mennä miten halusivat. Tämä koski myös muita, ei pelkästään laivoja, kuten vaunuja, kauppakaravaaneja ja kaikenlaisia matkustajia. Kaupungin majatalot olivat täyttymässä ääriään myöten, elleivät olleet sitä jo. Yönväki vartioi kaikkia portteja ja varmistivat, ettei kukaan voinut poistua. Ei ollut mitään keinoa lähettää sanaa ulkomaailmalle, että Taivaankullan kaupunki tarvitsi apua.

Lordi Alexander oli täysin voimaton tässä tilanteessa ja siitä tuskallisen tietoisena oleminen piinasi hänen mieltään. Yönväki oli riistänyt häneltä kaiken herruutensa ja tehneet hänestä yhden avuttomista uhreistaan. Monet Taivaankullan kaupungin asukkaat ja vierailijat luultavasti syyttivät häntä tästä sotkusta, ja miksi he eivät tekisi? Hän oli sallinut tämän tapahtua, ja lisäksi hän ei ollut edes yrittänyt karkottaa Yönväkeä. Mutta kaikkeen tähän oli erittäin hyvä syy.

Kun Yönväen invaasio alkoi pari kuukautta sitten, Kalpeanaama teki jotain, joka varmisti, ettei Alexander pystyisi tekemään mitään heitä vastaan. Hän vangitsi lordin ainoan pojan, Kendrickin, joka oli tällä hetkellä raskaan vartioinnin alaisena yhdessä torneista. Jos Alexander uskaltaisi vastustaa Yönväkeä, he vahingoittaisivat hänen poikaansa, tai vielä pahempaa. Ja niin, lordi oli hampaaton hyökkääjiä vastaan, sallien heidän tekevän Taivaankullan kaupungista yhden linnoituksistaan.

Raskas huokaus pääsi Alexanderin suusta hänen kääntyessään poispäin ikkunasta. Hän alkoi kävellä ympäri huonetta päämäärättömästi.

Hänen sukunsa oli hallinnut Taivaankullan kaupunkia monien, monien sukupolvien ajan, eikä tällaista ollut tapahtunut koskaan ennen. Alexanderista tuntui että hän oli häpäissyt esi-isänsä, vaikka tiesi, ettei tämä tilanne loppujen lopuksi ollut hänen syynsä. Kukaan ei voinut ymmärtää hänen ahdinkoaan. Hän oli epätoivoinen ja tässä vaiheessa rukoili ihmettä tapahtuvaksi. Mitään muuta hän ei voinut tehdä.

Kierreltyään huoneessaan jonkin aikaa, hän kuuli raskaiden askelien lähestyvän ovea. Tällaiset askeleet olivat tulleet hänelle tutuiksi parin kuukauden aikana, ja niin hän tiesi, että joku Yönväestä oli tulossa häntä tapaamaan. Ja juurikin niin, hänen makuuhuoneensa ovi avautui hieman naristen. Koputusta ei ollut kuulunut, koska Yönväen edustajat eivät liiemmin olleet kohteliaita olentoja; sen Alexander oli oppinut.

Lordi oli hieman hämmästynyt nähdessään henkilön, joka oli saapunut hänen huoneeseensa. Se oli Kalpeanaama itse. Hän oli varsin vaikuttava näky, sillä hän oli lihaksikkaampi ja pitempi kuin useimmat Yönväestä. Hänen lumivalkoinen turkkinsa antoi myös vaikutelman, että hän oli erityisempi kuin muut hänen kaltaisistaan. Hänellä oli kultaiset silmät, jotka leiskuivat kuin sodan tulet. Aivan kuten muutkin Yönväestä, hän vaikutti rauhalliselta, mutta oli selvää, ettei häntä kannattaisi provosoida. Hänen valtava kirveensä tulisi aina nauttimaan veren vuodattamisesta.

Alexander kumarsi hieman; tämä Yönväen edustaja oli kuitenkin auktoriteettinen henkilö. ”Ah, Kalpeanaama. Mikä tuo sinut tänne?”

Villisikanaamainen olento antoi omanlaisensa kunnianosoituksensa lyömällä vasenta nyrkkiään rintapanssariaan vasten. ”Olen täällä puhumassa eräästä asiasta.” Hänen äänensä oli oudon sointuva, se sopisi kauneimmallekin neidolle.

Lordi Alexanderilla oli paha aavistus tästä ja hänen mielialansa muuttui hetkessä huonoksi. ”Mikä on?”

”Sotilaasi aiheuttivat ongelmia miehilleni”, Kalpeanaama sanoi suorasukaisesti, eikä hänen kasvoillaan tai äänessään ollut havaittavissa mitään tunteita. ”He eivät päästäneet miehiäni tiettyihin linnan osiin. Syntyi riita.”

Alexanderilla oli hyvä veikkaus siitä, missä tämä yhteenotto oli tapahtunut. Linnan sydämessä oli kallisarvoinen kammio, jossa säilytettiin lukuisia rikkauksia. Sukupolvi toisensa jälkeen sen sisällöstä oli tullut yhä arvokkaampaa, kun Taivaankullan kaupungin lordit olivat saaneet lahjoja monilta eksoottisissa maissa käyneiltä kiertokauppiailta. Tätä kammiota oli vartioitu varsin raskaasti vuosikymmenien ajan ja Alexander oli toivonut, ettei se kiinnostaisi Yönväkeä. Ilmeisesti asia ei enää ollut näin. Hän todella oli toivonut, että petomiehet jättäisivät sen rauhaan, mutta nyt, hänen täytyi myöntyä antamaan heille pääsy kammioon.

Lordi laski päänsä anteeksipyytävästi. ”Se ei toistu. Olen pahoillani.”

”Toivon todellakin niin.” Kalpeanaama kääntyi ympäri ja valmistautui lähtemään.

”Odota!” Alexander huudahti ja kohotti kätensä ikään kuin olisi halunnut tarttua Yönväen edustajaan.

Kalpeanaama pysähtyi ja katsahti takaisin mieheen.

”Saanko nähdä poikani?” Alexander kysyi epätoivoisesti. ”Ole kiltti, haluan vain nähdä poikani…”

”Ei. En salli sitä.” Yönväen johtajan ääni kuulosti yllättäen niin hyiseltä.

”Miksi? Miksi teet tämän meille?” Alexanderin turhautuminen joka oli patoutunut viikkojen ajan alkoi yhtäkkiä tulvia yli. Hän piti itseään kärsivällisenä miehenä, mutta nyt hän vaati vastauksia kysymyksiin, joita hän oli hautonut mielessään. Hän ei ollut uskaltanut puuttua Yönväen asioihin, mutta nyt hän oli elänyt pimennossa aivan liian kauan.

Hänen yllätyksekseen, Yönväen johtaja kääntyi kohdatakseen hänet jälleen. Mutta kuten yleensä, hän ei osannut sanoa mitä villisikakasvoinen olento ajatteli, sillä he eivät olleet kovinkaan ilmeikkäitä olioita.

”Haluatko todella tietää?” Kalpeanaama kysyi.

”Kyllä, totta kai!” lordi vastasi.

”Hmm. Kenties olen sinulle selityksen velkaa.” Yönväen edustaja alkoi kävellä kohti miestä joka pysyi paikoillaan, kulkien sitten hänen ohitseen ja pysähtyi suuren ikkunan ääreen, sen saman josta lordi oli katsellut satamaa vain hetki sitten. Kalpeanaama vain tuijotti ulos siitä, joskin Alexander ei ollut varma katseliko hän mitään tiettyä tuolla hetkellä. Hetken aikaa huone oli hiljaisuuden peitossa, kun lordi odotti kärsivällisesti Kalpeanaaman puhuvan taas.

Lopulta Kalpeanaama avasi suunsa jälleen.

”Tiesitkö, että minun väkeni joukossa valkoinen turkki on heikkouden väri?” hän kysyi.

Lordi Alexander oli hieman yllättynyt tästä. Loppujen lopuksi, hän ei tiennyt paljoakaan Yönväestä, vaikka he olivat harjoittaneet liiketoimintaa Taivaankullan kaupungissa sukupolvien ajan. Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan antoi Yönväen johtajan jatkaa.

”Se johtuu siitä, että valkoiset eivät voi sulautua pimeyteen jota rakastamme”, Kalpeanaama sanoi. ”Olin epäonninen yksilö, synnyin valkoturkkisena tumman sijaan. Koko elämäni ajan minut on nähty sen vuoksi heikkona, ei tasavertaisena muiden kanssa. Opin jo hyvin nuorena, että minun on tehtävä lujasti töitä saadakseni kunnioitusta muilta kaltaisiltani. Joten vahvistin vartaloani ja nyt olen vahvempi kuin useimmat.”

Hän piti hetken tauon ja koukisti kätensä osoittaen kuinka lihaksikas hän olikaan. Ei ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi väkevä. Alexanderilla oli tunne, että ei ollut montaakaan Yönväen edustajaa, joka uskaltaisi ärsyttää häntä. Hiljaisen kunnioituksen vallassa, lordi ei puhunut, hän vain odotti kuulevansa lisää.

Kalpeanaama jatkoi pian. ”Vahvistuminen kannatti. Sain tahtomaani tunnustusta ja minusta tuli arvostettu soturi. Kuitenkin, monien korkea-arvoisten joukossa minua pidettiin edelleen heikkona. He eivät nähneet turkinvärini ohitse ja jättivät minut huomiotta. Heille olin vain viallinen, en soturi.”

Kalpeanaama puristi kätensä nyrkkiin ja luultavasti ensimmäistä kertaa Alexander saattoi nähdä jonkun Yönväestä ilmaisevan jonkinlaista tunnetta. Selvästikin hänen muistonsa olivat nostaneet pintaan tukahdutettua vihaa, ja miksi eivät olisi? Vähitellen lordi oppi lisää henkilöstä, joka oli vastuussa hänen kaupunkinsa hankalasta tilanteesta. Se oli kummallinen tunne, jota hän ei oikein osannut selittää.

Yönväen johtajan suuttumus laantui yhtä äkkiä kuin se oli saapunutkin. Hänen kätensä rentoutuivat jälleen.

”Aion näyttää heille, kuinka väärässä he ovat minusta. Olen onnistunut keräämään seuraajia, kumppaneita, jotka tulivat tänne tähän kaupunkiin kanssani.” Yhtäkkiä hän pyörähti ympäri ja kohtasi lordin katseen leimuavilla silmillään. ”Olen vannonut haastavani heidät, jos he eivät tunnusta voimaani. Murskaan heidät, jos he niin valitsevat. He tulevat tuntemaan vihani. Mutta kehon voima on rajallinen. Saadakseni lisää voimaa, tarvitsen velhon.”

”Velhon?” Alexander avasi vihdoin suunsa oltuaan vaiti niin pitkään pelkästään kuunnellen. ”Miksi? Ja mistä saisit sellaisen, joka auttaisi sinua?”

”Minun kaltaisillani ei ole maagisia kykyjä, me luotamme pelkästään kehojemme vahvuuteen”, Kalpeanaama vastasi. ”Joten minun on haettava sellainen teidän joukostanne. Olen jo lähettänyt jonkun etsimään minulle velhon.”

”Mutta kuinka voit varmistaa, että hän auttaisi sinua?” Alexander toisti kysymyksensä.

”Se on yksinkertaista. Vien hänen voimansa ja teen siitä omani.”

”Voi hyvänen aika…” Alexander pudisti päätään epäuskoisena. Hän ei tiennyt, kuinka tuo teko suoritettaisiin, mutta hänellä oli tunne, ettei se tulisi olemaan miellyttävää. ”Siksikö olette minun kaupungissani?”

”Olemme täällä yksinkertaisesti siksi, että tämä on sopiva paikka tehdä valmisteluni”, Kalpeanaama selitti. ”En anna kenenkään häiritä suunnitelmiani. Älä huoli, lordi Alexander, saat kaupunkisi takaisin. Lähdemme, kun olen valmis aloittamaan hyökkäyksen.”

No, ainakin hän sai kuulla jossain määrin lohduttavaa tietoa. Yllättäen lordin sydän tuntui hieman kevyemmältä.

Mutta silti, oli vielä jotain jota hän halusi tietää.

”Miksi kerrot minulle tämän kaiken?” Alexander kysyi.

”Koska kunnioitan sinua johtajana”, Kalpeanaama vastasi. ”On vain kohtuullista, että tiedät mitä on meneillään.”

”Ymmärrän…” Alexander raapi hieman tummaa partaansa.

Sen jälkeen lyhyt hiljaisuus laskeutui makuuhuoneeseen. Se, mitä hän oli juuri oppinut, antoi lordille ristiriitaisia tunteita. Hän ei vihannut Kalpeanaamaa, muttei myöskään pitänyt hänestä. Ensimmäistä kertaa aikoihin hän tiesi, mitä hänen kaupungissaan tapahtui, ja se tuntui todella helpottavalta. Ehkä hän oli tulossa liian optimistiseksi aivan liian aikaisin, mutta hän saattoi nähdä Taivaankullan kaupungin vaikean tilanteen päättyvän.

Hiljaisuus rikkoontui pian. Lordi Alexander kuuli omituista rätisevää ääntä takaansa, joten hän kääntyi katsomaan, mitä oli tekeillä. Huoneessa välähteli tummia violetteja ja mustia valoja, jotka pitivät ärsyttävää ääntä ja kirkkaus sai lordin nostamaan kätensä peittääkseen silmänsä. Hän ei ollut koskaan kokenut mitään tallaista ja ihmetteli, mikä tämän aiheutti, mutta yksi asia oli varma: hän oli todistamassa taikuuden käyttöä. Sitten hän kuuli kovan pamauksen ja yhtäkkiä valot olivat poissa. Hitaasti hän laski kätensä nähdäkseen mitä oli tapahtunut.

Hintelä hahmo oli ottanut paikan juuri äsken villisti kieppuneilta valoilta. Musta kaapu peitti hänen kehonsa kokonaan, jopa hänen päänsä oli piilossa hupun alla. Hänellä oli huono ryhti, aivan kuin hänellä olisi ollut näkymätön paino selässään. Mutta vaikka hänen ruumiinsa vaikutti heikolta, hänen olemuksensa tuntui pahaenteiseltä ja voimakkaalta, mikä aiheutti Alexanderille kylmiä väreitä.

”Mestari Kalpeanaama…” Hämäräperäisellä henkilöllä oli todella käheä ääni ja kuulosti siltä, että hänellä oli vaikeuksia puhua. ”Velho… on löytynyt…”

”Erinomaista”, Kalpeanaama vastasi nyökäten. ”Aloittakaamme rituaalin valmistelut.”

Mustanpuhuva muukalainen kumarsi hänelle ja yhtäkkiä hän oli poissa. Hänen lähtönsä oli paljon vähemmän näyttävä, oli kuin hän olisi ollut tuhkasta tehty ja tuuli olisi juuri puhaltanut hänet menemään. Silloin Kalpeanaama alkoi myöskin tehdä lähtöä, sanomatta sanaakaan. Lordi Alexander jäi yksin huoneeseensa ajatustensa kanssa.

Häntä mietitytti, kuka tuo henkilö kaavussa oli ollut. Hän oli melko varma, ettei ollut nähnyt häntä aiemmin, mutta hänen käsityksensä mukaan tämä oli tullut Taivaankullan kaupunkiin Yönväen kanssa, päätellen juuri todistamastaan sananvaihdosta. Alexanderilla oli edelleen epämiellyttävä tunne, vaikka hän olikin poissa.

Ja millaisesta rituaalista he olivat puhuneet? Lordilla oli tunne, ettei se voinut olla mitään miellyttävää. Hän tunsi surua sen velhoparan puolesta, jonka he olivat saaneet käsiinsä. Mutta mitä hän voisi tehdä?

Lordi Alexander huokaisi jälleen raskaasti. Hän oli niin hyödytön mies. Hän käveli ikkunalle jälleen kerran ja antoi katseensa vaeltaa ympäri rakastamaansa kaupunkia. Kunpa vain auringonlasku voisi tarjota hänelle ratkaisuja, joiden avulla kaikki saattaisi olla jälleen hyvin.

WarningSensitive Topics